Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhdistyksen, IPA:n 49:s kongressi järjestettiin heinäkuussa 2015 Bostonissa, Yhdysvalloissa. Kongressin otsikkona oli Muuttuva maailma, mikä vastasi myös maahantulokokemusta. Syyskuun 11. vuonna 2001 tehtiin New Yorkin World Trade Centeriin terrori-isku, jonka jälkeen ovat amerikkalaiset olleet epäluuloisia maahantulijoita kohtaan. Tämä on näkynyt viime vuosiin asti maahanmuuttovirkailijoiden kireänä ja tylynä suhtautumisena matkustajia kohtaan. Nyt oli toisenlaista. Kongressipaikkana oli Bostonin World Trade Center, ja virkailijat olivat asiallisia ja ystävällisiä. Ehkä heidät oli laitettu käytöskouluun tai sitten he olivat käyneet psykoanalyysissa.
Kongressin teema Muuttuva maailma sisälsi neljä alateemaa:
- Teoria ja tekniikka: mitä on tiedostamaton tänään?
- Erilaisuus (esim. seksuaalinen monimuotoisuus)
- Kulttuuri (esim. maahanmuuttokysymykset)
- Teknologia (esim. uusien elektronisten vempaimien vaikutus psykoanalyysiin ja psykoanalyyttiseen settingiin)
Teemat painottuivat vahvasti sosiaaliseen ulottuvuuteen ja niiden vaikutukseen yksilön sisäisessä dynamiikassa.
Yksittäinen osallistuja voi saada runsaasta kokonaisuudesta vain kapean viipaleen, ja toisen osallistujan kokemus voi olla hyvinkin erilainen riippuen siitä mihin osallistuu. Omat kokemukseni tuntuvat paranevan mitä kauemmas kongressista aika kuluu. Jotkut yksityiskohdat näköjään elävät muistissa kirkkaammin, vaikka tilanteen yleisteema hämärtyisikin. Saman olen huomannut vanhoista koulumuistoistakin.
Alustukset esitettiin aiheen mukaisella arvokkuudella. Teoreettiset ja metapsykologiset esitykset saattoivat sisältää viihdyttäviä, jopa runollisia hetkiä. Tapauksia ja menetelmää koskevat esitykset olivat sisältönsä mukaisesti vähäeleisiä. Jälkikeskustelujen sävy oli myös esittäjiä ja toisia keskustelijoita kunnioittavaa. Tällainen keskustelukulttuuri on nykymaailmassa huomionarvoista, vaikka psykoanalyysin maailmassa se lienee tavanomaista. Mainitsen lyhyesti neljästä puhujasta. Kahden esitys keskittyi muuttuvaan maailmaan ja kaksi kuvasi analyyttista yhteistyöprosessia potilaan kanssa.
Suomessakin usein vieraillut Vamik Volkan esiintyi selkeästi ja aiheesta huolimatta hauskasti. Hän käsitteli väkivallan juuria ja niiden kumuloitumista yksi- ryhmä ja joukkotasolta kansainvälisiin konflikteihin asti. Ryhmät ja joukot ilmentävät moninkertaisesti samoja tuhovoimia, mitkä löytyvät yksilön mielestä.
Christopher Bollas puhui kulttuurin muuttumisesta ja sen vaikutuksesta yksilöiden mielen rakenteisiin. Nykyinen mediakulttuuri virittää ihmisiä horisontaaliseen, sosiaaliseen ulottuvuuteen. Kontakteja ja kytköksiä on helppo muodostaa, mutta samalla yksinäisyys, pinnallistuminen ja vieraantuminen näyttävät lisääntyvän. Esityksessä saattoi havaita pessimistisen vivahteen. Alustus herätti vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Joku kritisoi nykyistä mobiililaitteiden käyttövimmaa mielihyväperiaatteen ruokkimisesta. Siihen toinen heti kommentoi kysymällä mitä pahaa mielihyvässä? Sosiaalisessa media ja viestintälaitteissa nähtiin sekä hyvää että pahaa. Modernia teknologiaa ja viestintäverkostoja puolustettiin sillä, että ne mahdollistavat nuorille ihmisille uudenlaista luovuutta, josta suhteellisen iäkäs kongressiyleisö on jo auttamatta ulkona. Toisaalta esiin nousi uhkia, kuten esimerkiksi terroristijärjestö Isiksen tapa värvätä tappajia sosiaalisen median kautta ja siten levittää painajaista reaalitodellisuuteen. Keskustelu oli älykästä ja tunteikasta ilman lopullista päätöslauselmaa. Tämä aihe voisi olla ajankohtainen myös Monasterissa.
Altamirando Andrade kuvasi tapausesimerkin kautta työskentelyään ja analyysiprosessia. Hänen tapausesitykseensä sisältyi katkelmia vuorovaikutusprosessista hoidon alusta, keskivaiheesta ja lopusta. Katkelmien välissä oli teoreettista pohdintaa. Muuan monipuolisesti kirjoittava professori kommentoi kiittäen ensin esityksestä ja sen jälkeen luetteli seikkoja, jotka puhuja oli sivuuttanut. Andrade vastasi kiittäen professoria kommentista ja tämän monista kirjoista, joita oli lukenut. Andraden esitys kuvasi nimenomaan analyysiprosessia ekonomisella tavalla eikä siinä ollut tarpeen tuoda kaikkea potilaaseen liittyvää esiin.
Neljäs mieleen jäänyt esiintyjä oli Theodore Jacobs, jonka sympaattisista kirjoituksista olen pitänyt. Hänen esitystyylinsä oli pelkistetty, ja yhtenäinen harmaa puku1 sopi hiusten väriin. Hän kertoi oman työuransa merkittävästä taitekohdasta oman kokemuksensa kautta. Lakonisen esityksen sisältö puhui puolestaan. Toki hän naurahti itsekin, kun joku kohta huvitti yleisöä.
Psykoanalyyttinen kongressi on aina oma maailmansa, vaikka fyysinen ja sosiaalinen ympäristö virittävät sitä omalla tavallaan. Puhetapa ja kieli ja antavat oman taustavärinsä. Boston yhdistetään usein sivistyneeseen ja hienostuneeseen Amerikkaan. Siellä on kuuluisia yliopistoja, ja kaupungin nimi lausutaan mieluummin o:lla eikä venytetyllä a:lla. Tosin näitäkin Baaston-naukaisuja satuin ilokseni kuulemaan. Ruokintapaikoissa tarjoilijat maksun saatuaan kiittelivät ”Thank you soo-o much”. Eivät he sentään nii-in kiitollisia olleet, mutta tehtävään kai kuului puhua tuolla tavoin. Mummollani oli tapana todeta juhlallisesti ruokailun päätteeksi: ”Kiitoksia ylen paljon”. Pikkupojan korvissa se kuulosti hassulta. Tarjoilijoiden liioittelevasta kiittelystä huolimatta amerikkalaisten rento kohteliaisuus kongressin taustalla jätti hyvän jälkimaun. Itse kongressi oli sisällöltään ravitseva ja hyvin organisoitu. IPA:n ja IPSO:n järjestäjille voisinkin omasta puolestani yhtään liioittelematta sanoa ”Whole lotta thanks.” Sanavalinta tosin virittää uusiin assosiaatioihin, mutta ne eivät enää mahdu tämän kirjoituksen piiriin.
Raimo Niemistö
Kirjoittaja on psykologi ja psykonalyytikkokandidaatti (IPA)