Perjantaina 15.6.2018 vietettiin Psykodynaamisen lapsi – ja nuorisopsykoterapeuttikoulutuksen päätösjuhlaa. Koulutus toteutui Psykoterapiasäätiö Monasterin ja Oulun yliopiston yhteistyönä ja siitä valmistuu 11 uutta psykoterapeuttia. Kouluttajapsykoanalyytikko Hannu Sikkilä piti alla olevan puheen valmistuville psykoterapeuteille:
Hyvät päivänsankarittaret!
Koulutuksen alussa, kun seminaariopetus alkoi, kerroin teille, että seminaari sana on johdettu latinan sanasta seminarium, joka puolestaan on johdos sanasta semen, taimitarha. Te olitte idullaan olevia, monella tavalla viheriöiviä taimia, olihan seminaareissa vuosien varrella mukana myös kaksi vauvaa. Jalkapallojoukkueellinen energisiä, opinhaluisia, erittäin hauskoja ja viehättäviä naisia.
Minä olen saanut etuoikeuden Monasterin opettajakunnan puolesta onnitella teitä lapsi- ja nuorisopsykoterapeuteiksi valmistumisen johdosta. Sain koko tämän neljän vuoden ajan seurata kuinka raivasitte tienne läpi vaivalloisten teoreettisen käsitteiden viidakon ja hoiditte koulutuspotilaanne kaikkien tieteemme sääntöjen mukaisesti. Samalla olette tutkineet omaa persoonallisuuttanne, myös sen vieraampia ja vaikeampia alueita, henkilökohtaisessa psykoanalyysissa tai psykoterapiassa. Oma riittävän pitkä henkilökohtainen psykoterapia on ehdoton edellytys kyvylle hoitaa psyykkistä apua tarvitsevaa ihmistä, oli hän sitten lapsi, nuori tai aikuinen. Silloin omat sisäiset esteet eivät liiaksi häiritse psykoterapiatyötä. Ja kaiken aikaa olette eläneet myös tavallista arkea.
Nyt ette ole enää taimia. Olette kauniita kukkia!
Neljän vuoden ajan olette lähteneet liikkeelle, tehneet matkaa, pyryllä ja pakkasella, tuiskulla ja tuulella kohti opinahjoa. Toiset teistä tästä läheltä, aivan nurkan takaa ja te toiset olette tulleet matkojen päästä. Seminaareissa olette istuneet lähes 300 tuntia, kirjallisuutta olette lukeneet noin 3000 sivua ja ajokilometrejäkin on ainakin osalle kertynyt 30 000 kilometriä, ellei enemmän.Tänä aikana opiskeluryhmässänne vauvoja on syntynyt useampi kappale ja jonkun viereltä on läheinen ihminen poistunut. Elämän kaikki värit ovat olleet mukana, koskettaneet syvästi teidän tunteitanne, mutta myös meidän jotka olemme teitä opettaneet. Olette tehneet paljon työtä. Se on kypsyttänyt ja vahvistanut teitä vaativaan psykoterapeutin ammattiin, mutta se on myös vahvistanut teidän minäänne. Se on myös karistanut turhat harhaluulot siitä, että pelkällä passiivisella odottamisella vaikea tieto olisi omaksuttavissa. Sitä paitsi uuden oppiminen tuottaa aina iloa ja tyydytystä.
Vain harva ihminen pystyy oppimaan jotakin uutta ihan yksikseen ja ainakin uuden tiedon alku saadaan vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen, opettajaan, oivalluksen kautta. Kun syntyy oppimisen liitto, myös oppimisen vastarinta voidaan kohdistaa opettajan persoonaan samalla kun omaksutaan hänen välittämänsä tieto.
Uutta tietoa voidaan tarkastella monipuolisemmin keskustelemalla, väittelemällä, todistelemalla, kuuntelemalla. Tällöin saadaan toisilta ihmisiltä suojaa omaa ahdistusta vastaan. Uusi asia voidaan työstää vuorovaikutustapahtumana, kunnes sen oivaltaminen ei enää aiheuta sietämätöntä narsistista loukkausta eikä vastarintaa. Vuorovaikutuksen avulla tieto integroidaan paremmin aikaisempaan tietoon ja koko persoonallisuuteen.
Oman kokemukseni mukaan yhteistyö, oppimisen liitto, teidän kanssanne toteutui edellä kuvattujen periaatteiden mukaisesti. Alussa luonnollisesti arasti ja tunnustellen, mutta hyvin nopeasti yhteistyö, oppimisen liitto alkoi toimia. Ja huumori kukki aina sopivan tilaisuuden tullen uuden oppimisen ohessa. Saamieni tietojen mukaan sama tapahtui myös muiden opettajien seminaareissa.
Aiemmin jo totesin, että turhat luulot ja idealisoinnit ovat varmaan karisseet mielistänne ajatellen psykoterapiatyön arkista aherrusta. Omasta kohtalaisen pitkästä kokemuksestani tästä työstä voin sanoa, että psykoterapeutin työ on antoisinta työtä mitä voin kuvitella. Uskon, että tulette saamaan samanlaisia kokemuksia.
Vaikka tänään on juhlan aika eikä opettamisen aika, haluaisin kuitenkin vielä hetkisen toimia opettajana. Liialliseen itseihailuun ei ole lupa kuin tänä juhlapäivänä! Haluaisin muistuttaa jatkuvasta opiskelusta, työnohjauksesta ja kollegojen välisen vuorovaikutuksesta vielä jatkossakin. Yksin tätä vaativaa työtä ei kannata tehdä.
Se että psykoterapeutin työstä tulee antoisaa, edellyttää myös rohkeutta ja uskallusta seisoa niiden ajatusten ja tekojen takana, joista hyvä psykoterapeutti tunnetaan. Se edellyttää myös katajapensaan sitkeyttä ja taipumiskykyä, kiinnostusta ja halua tutustua lapsessa, nuoressa, ihmisessä, sellaiseen, mikä ei ole näkyvissä, sellaiseen mikä voi pelottaa, hävettää tai tuottaa surua.
Tämä päivä on kuitenkin täynnä iloa. Teidän iloonne ja onnen toivotuksiin yhdymme kaikki Monasterin opettajat ja yliopiston väki, joka on tehnyt oman suuren panoksensa koulutuksenne onnistumiseksi. Paljon onnea myös läheisillenne ja kaikille taustavoimille. Onnea matkaan!
Lopuksi haluan lausua teille Hal Sirowitz’in runon kokoelmasta Terapeuttini sanoi. Haluan ilmaista sillä sen, että psykoanalyyttiseksi psykoterapeutiksi valmistuva varmaan kokee jotain Sirowitz’in runon kaltaista molemmissa positioissa- niin potilaana kuin terapeuttina. Se ehkä oikoo tekniikkaseminaarissa opittuja asioita, mutta lakonisessa toteavuudessaan siinä tiivistyy jotain oleellista ainakin psykoterapeutin sisäisestä puheesta potilasta odotellessa.
Kello pöydällä
Aika on lopussa, terapeuttini sanoi.
Ensi viikolla jatkamme siitä, mihin
nyt jäit. Tai ehkä sinulle tapahtuu
jotain niin jännittävää, ettet
edes halua kertoa loppuun tätä tarinaa. Ajattele,
että tämä tunti minun kanssani on sinun yksityinen elokuvasi.
Sinä olet ohjaaja. Voit näyttää minulle,
mitä haluat. Mutta minä en
ole passiivinen katsoja. Minä olen terapeutti.
Keskeytän sinut, jos alat toistaa itseäsi.
(Hal Sirowitz, Terapeuttini sanoi, 1998)
Hannu Sikkilä
Puhuja on psykologi ja kouluttajapsykoanalyytikko