Norjalainen elokuvaohjaaja Joachim Trier on yhdessä käsikirjoittajaparinsa Eskil Vogtin kanssa luonut varsin uskottavan kuvauksen nuoren naisen keskeisistä kasvutapahtumista: Lapsuuden vanhemmista ja heidän turvastaan irrottautumisen, seksuaalisen ruumiin löytymisen ja sen heräämisen herättämien tuntemusten integroimisen osaksi itseä ja oman henkilökohtaisen tulevaisuuden vähittäisen rakentamisen. Elokuva kuvaa sitä kehitystä, joka on molemmille sukupuolille samankaltaista. Naiseksi kasvun syvempiin ulottovuuksiin (esim. äitisuhteen tarkastelun kautta) elokuvassa ei puututa, vaikka elokuvassa sukupuolen mukaista nuoruusiän kehitystä onkin kuvattu Thelman ja hänen ystävättärensä Anjan hellän ja sensuellin vuorovaikutuksen kautta. Kasvutarina on puettu jännitysnäytelmäksi, niin kuin nuoren kasvu ja kehitys aina onkin.
Pelkkä ulkoisen kehityskertomuksen seuraaminen ei kuitenkaan riitä siihen, että Thelman moniulotteista sisäisen maailman kuvausta voisi ymmärtää. Uni, todellisuus, takaumat ja fantasia muodostavat kokonaisuuden, jossa ilmassa leijuva nainen on osa elokuvan kielioppia. Aivan kuin jokaisen kohtauksen voisi katsoa mielessään lause: ”Viime yönä näin unta, että…” Samalla tavallahan voi kuunnella myös psykoterapiassa potilaan kertomusta, sisäisen maailman kuvauksena. Trierin lukuisat kuvalliset ja draamalliset viittaukset elokuvan vanhoihin mestareihin osoittavat, että hän on tehnyt kotiläksynsä hyvin, mutta ”auteur”-tekijäsi on vielä matkaa. Toisaalta kyseessä on vasta tekijänsä neljäs pitkä elokuva.
Jo ensimmäinen kohtaus tuntuu tiivistävän elokuvan olennaisen ytimen. Oidipaali-ikäinen Thelma kulkee isänsä kanssa alkutalven heikoilla jäillä. Vain ohut kerros erottaa pinnan alla, piilotajunnassa, jylläävät kasvun viettivoimat. Viettien ensimmäinen organisoituminen tapahtuu oidipaali-iässä ja jälleen nuoruusiässä regression tuomassa uudelleen organisoitumisen mahdollisuudessa. Oidipaalinen kokemus, isän ja tyttären välinen vuorovaikutus Thelman sisäisenä kokemuksena, äidin osuutta ohittamatta, on tarkastelumme kohteena.
Alun metsästyskohtausta voidaan tarkastella oidipaalisen kokemuksen kautta. Metsässä on kauris (viattomuuden symboli) ja isä viittilöi tyttöään olemaan hiljaa, nostaa varovasti aseensa, virittää sen ja asettuu tytön taakse aluksi aseen piippu suunnattuna arkaan eläimeen. Hän tähtää ja kääntää yllättäen aseen kauriista tyttöön ja hetken aikaa katsojana pidättää henkeään. Mitä tapahtuu? Hitaasti mies laskee aseen, kauris juoksee karkuun ja tyttö katsoo isäänsä. Thelman viattomuuden aika on päättynyt. Isään kohdistuvat piilotajuiset fantasiat ja toiveet (isän omistamisen halu), mutta aikuisen miehen seksuaalisuus on kuitenkin pienelle tytölle mahdotonta lähestyä, monestakin syystä. Isän ”ase” on liian uhkaava. Ja Thelma, niin kuin oidipaali-ikäiset tytöt yleensäkin, joutuu luopumaan seksuaalisista toiveistaan isän suhteen. Elokuvassa takaumien kautta valotetaan Thelman oidipaali-iän vaiheita -vaikeuksia ja ratkaisuja- enemmänkin.
Seuraavaksi näemme Thelman nuorena tyttönä yliopistolla. Hän on lähtenyt lukemaan biologiaa, oppiainetta, jossa ristiriita tiukan kreationistisen uskonnollisen tulkinnan ja evoluutioteorian välillä on ilmeinen. Oman henkilökohtaisen, vanhempien arvoja kriittisesti puntaroivan tulevaisuuden rakentaminen on alkanut. Näemme Thelman huoneen, jossa ei aluksi ole mitään sängyn ja avonaisen matkalaukun lisäksi. Huone, joka vasta vähitellen saa lisää sisustusta, elämää, kuvaa hyvin Thelman suojattua lapsuutta. Thelma altistuu vasta vähitellen ikäistensä herättämään kaipaukseen, myös seksuaalisiin impulsseihin.
Kirjaston lukusalissa Thelma huomaa vieressään kauniin nuoren naisen ja välittömästi alkaa tapahtua. Linnut lentävät levottomasti parvena, niin kuin myöhemminkin elokuvassa, kun jotain vietinomaista liikkuu ja yksi niistä lentää ikkunaan. Thelman käsi alkaa täristä ja hän saa epilepsiaa muistuttavan kohtauksen. Heräävien toiveiden voima on valtava. Uimahallissa lukusalin nuori nainen, Anja tulee tervehtimään Thelmaa. Kauniina kuin veistos altaan reunalla, hän hymyilee ystävällisesti, juttelee ja osoittaa kiinnostuksensa. Myös Thelma on kiinnostunut, vaikka omat tunteet ja myös ruumiin tuntemukset saavat hänet hämilleen ja syylliseksi. Ruumiin tuntemukset yöllisissä unissa saavat viettelevän käärmeen ilmiasun. Thelma ei jatkossakaan selviä voimakkaiden yllykkeiden paineessa ilman kouristuskohtauksia. Samalla kasvavat hänen regressiiviset pelkonsa ja turvattomuutensa sekä tarve turvautua edelleen vanhempiinsa.
Vähitellen Thelma uskaltautuu ikäistensä joukkoon. Kaikki on hänelle vielä uutta. Opiskelijatoveri Anja tarjoaa ystävän apua Thelmalle, joka tarttuu hänen ojentamaansa käteen ahnaasti kuin hukkuva oljenkorteen. Anja tutustuttaa Thelman opiskelijanuorisokulttuuriin. Hänen voimakas sidoksensa lapsuuden maailmaan, joka on puettu uskonnollisuuden symboleihin, huvittaa toisia, mutta Thelma selviytyy nokkeluudellaan ja Anjan avulla, suhde Anjaan syvenee ja saa lisää seksuaalisia sävyjä.
Jälleen Thelman sisäisen maailman suunnasta katsottuna vanhemmat vaikuttavat seuraavan tiiviisti tyttärensä elämää: Kenen kanssa hän viettää aikaansa? Onko hän siellä, missä sanoo olevansa? Pääasiassa näemme isän soittavan tyttärelleen. Halvaantunut äiti nähdään pyörätuolissa, jähmeänä ja etäisenä.
Upea on kohtaus, jossa Thelma on Anjan ja tämän äidin kanssa katsomassa tanssiesitystä. Värisevät ruumiin tuntemukset kasvavat lähes sietämättömään. Suuren salin kattorakennelma alkaa täristä, samoin Thelma, kuin enteillen kohtausta. Kohtauksen lataus välittyy elokuvan keinoin katsojallekin. Mutta vielä ei Thelmalla ole muuta keinoa kuin paeta, lähteä juosten salista pois. Oman ruumiin tuntemusten voima ja mielen fantasiat ovat sietämättömiä. Niin fantasioissaan kuin todentuntuisissa, kehitystason mukaisissa kokeiluissa ja intiimissä kontaktissa Anjaan (suudelma teatterin aulassa) syntyy paine integroida homoeroottinen kokemus osaksi itseä. Siihen Thelma ei kuitenkaan vielä kykene. Sen sijaan yliminän ankaruus ja vaativuus sysäävät hänet regression raiteille. Itsesyytökset kielletyistä haluista Anjaa kohtaan samoin kuin häneen liittyvät fantasiat ovat liikaa.
Thelma tunnustaa syntinsä isälleen mutta tämä tai pakonomainen rukoilu, eivät vie syyllisyyttä eivätkä orastavia läheisyyden toiveita ja seksuaalisia tuntemuksia pois. Lapsuuden vanhemmista ei tässä kohdin ole apua. Thelma on tunteidensa kanssa pulassa. Hän kohtailee edelleen ja häntä tutkitaan sairaalan osastolla kohtauksien takia. Kiihkeydeltään seksuaalisen nautinnon huippua jäljittelevät kohtaukset eivät ole epilepsiaa. Syy on muualla kuin aivojen sähköpurkauksissa ja Thelma lähetetään psykiatrin vastaanotolle. Hän kiinnostuu menneisyydestään ja samalla törmää perheen sisällä elävään sukupolvet ylittävään omnipotenttiin suojautumiseen ja syyllisyysproblematiikkaan.
Regressiivisessä hädässään Thelma turvautuu vanhempiinsa ja palaa vielä kerran kotiin heidän hoiviinsa. Yhteys läheiseen ystävään, ikätoveriin ja kasvukumppaniin, Anjaan vaikuttaa väärinkäsityksistä johtuen katkenneen. Siitä Thelma ottaa syyn itselleen. Hän on aiheuttanut Anjan katoamisen, vaikka hän omista syistään palasi hetkeksi lapsuutensa uskonnolliseen kotiin seksuaalisia fantasioita ja paineita pakoon.
Faktat, fiktiot ja fantasiat sekoittuvat ja tulee vaikutelma, että Thelma kuvittelee olevansa syyllinen myös vanhempiensa vaikeuksiin. Lääketokkuraiselle Thelmalle kerrotaan perheen tarinaa. Takaumakohtauksissa olemme saaneet aavistuksen siitä, että jotain on tapahtunut. Jotain on torjuttu niin tiukasti, että se on rampauttanut koko perheen omalla tavallaan. Onko oidipaali-ikäisen Thelman mielessä syntynyt fantasia siitä, että hän on kateudellaan estänyt äitiään saamasta toista lasta vai ovatko fantasiat syyllisyyttä siitä, että hän on omalla kateudellaan aiheuttanut vauvan kuoleman? Molemmat vaihtoehtoiset tulkinnat vievät samaan l. Thelman kaikkivoipaisiin, syyllisyyden sävyttämiin kuvitelmiin ja kateuteen vanhempien välisestä suhteesta. Oidipaali-iässä se on johtanut voimakastahtoisen Thelman juuttumiseen syyllisyyden taakan alla. Mahdollista on myös tulkinta, että jo monen sukupolven kohdalla vihan ja syyllisyyden kanssa ei ole voinut tulla toimeen, vaan omnipotentit fantasiat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Isän sanoissa Thelman syyllisyys tulee näkyväksi: ”Sinä saat asioita aikaan vain ajattelemalla. Sellainen sinä olet.” Thelman neuroosi tulee näin määritetyksi.
Unenomaisen regression aikana (jota lääketokkura hyvin kuvaa) Thelma löytää nyt omana näkemyksenään, ettei hän ole syypää kummankaan vanhemman sisäisiin henkilökohtaisiin ristiriitoihin tai heidän keskinäisiin ristiriitoihinsa. Ja kun Thelma pyytää isältään: ”Etkö voisi vain antaa minun mennä?” hän kenties ajattelee, että nyt voi irrottaa itsensä vanhemmistaan ja heihin liittyvistä insestisistäkin fantasioista. Seksuaalisuus siirtyy vastaisuudessa Thelman omaan hallintaan.
Thelma alkaa irrottautua vanhempien taikapiiristä hukuttamalla fantasioissaan ensin isänsä ja tämän mukana myös edellisten sukupolvien syyllisyyden taakat. Ristiriitaisista tunnelmista suhteessa isään, toiveista ja syyllisyydestä, isän liiallisesta holhoamisesta ja kiinnipitämisestä voi irrottautua mielessään. Vesi on myös uuden elämän alkulähde. On sukellettava syvyyksiin, että voisi syntyä jotain uutta ymmärrystä. Thelman fantasiana näkyy myös uusi versio alun uimahallikohtauksesta. Tässä Thelma uskaltautuu ajattelemaan läheisyyden toiveitaan suoremmin. Linnut lentävät taas kohti lasia ja rantaan rämpivä, nuoreksi naiseksi syntynyt Thelma oksentaa mustan linnun kuin pahat sisäistykset pois itsestään. Lintu kuivattelee hetken siipiään ja lähtee sitten lentoon. Myös Thelma on vapaa lähtemään. Vanhemmat voi antaa toisilleen ja nyt omin jaloin kävelevän äidinkin voi hyvästellä. Thelman ei tarvitse jäädä lapsuudenkodin siteisiin pitämään huolta vanhemmistaan.
Uuden elämänsä ensimmäisenä päivänä Thelma kohtaa kampuksella jälleen Anjan, jonka kanssa he voivat jatkaa elämää siitä, mihin jäivät ennen Thelman tervehdyttävää ja korjaavaa regressiivistä kokemusta. Myös linnut tuntuvat olevan läsnä, eivät kuitenkaan uhkaavana parvena, vaan osana keväisen kaunista kuvaa.
Hannu Sikkilä
kirjoittaja on psykologi ja koulutuspsykoanalyytikko
Piia Rantakokko
kirjoittaja on psykologi ja psykoterapeutti
Thelma -elokuva katsottiin Monasterin nuorisopsykoterapiatoimikunnan järjestamässä elokuvaillassa, jonka vilkas keskustelu innoitti myös blogin kirjoittamiseen.
Thelma (2017)
Ohjaus: Joachim Trier
Käsikirjoitus: Eskil Vogt, Joachim Trier
Näyttelijät: Eili Harboe, Kaya Wilkins, Henrik Rafaelsen