Freud ja psykoanalyysin teorian kulmakivi
Mikä ihmeen Freud, jonka syntymästä on niinkin paljon kuin n. 170 vuotta? Hänen nimensä vilahtelee vielä joskus lehtien palstoilla. Hänen määritelmänsä psyykkisestä terveydestä – rakastaa ja tehdä työtä – on yleisesti tunnettu. Vähän aikaa sitten radion Arkkimedeen kantapäässä kuulin kysyttävän freudilaisesta lipsahduksesta. Eli lipsahdus puheessa päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä puhuja tarkoitti. Ohjelmassa sen tulkittiin tarkoittavan jotakin todellisempaa ihmisen tiedostamattomassa kuin, mitä päällepäin näyttää. Laura Lindstedt kertoi käyneensä analyysia opiskeluaikanaan, kun häntä haastateltiin HS:ssa. Sen hän sanoi olevan hyvää siinä, että se auttaa sanallistamaan vaikeita asioita, esim. tunteita. Analyysi auttoi häntä myös kirjailijan urallaan.
Taiteilijoiden töissä Freudin löydösten jälki on nähtävillä. Freud kolahti ehkä eniten maalaustaiteessa surrealismiin. ”Salaperäisten kuvien sanotaan kohoavan ihmissielun tiedostamattomista kerroksista vapaan assosiaation tekniikalla”, sanoo teos Länsimaalainen taide. Surrealismin edustajista voisin mainita Dalin, Miron, Magritten ja Chagallin. Symbolismi 1920-luvulla halusi avata alitajunnan portteja. Kuuluisin heistä oli Munch, joka halusi tuoda päivänvaloon ihmisen sisimpää riivaavia demoneja.
Elokuvien maailmassa on usein vaikutteita freudilaisuudesta. Wellesin Citizen Kane, paras elokuva kautta aikain, kertoo vanhasta lapsuuden traumasta, mikä ajaa menestyvää lehtikeisaria takaa kuolemaan saakka. Woody Allen kävi analyysissa 15 vuotta. Analyysi näkyy jollakin tavalla hänen elokuvissaan. Jokin aika sitten TV:ssa oli ranskalainen sarja Kuolema maalaa taulun. Päähenkilö, taiteen tutkija, makasi analyytikkonsa sohvalla joka jaksossa.
Freud oli luova nero, luonnontieteilijä ja lääkäri, joka hätkähdytti ihmiskuntaa sillä, että ”ihminen ei ole herra omassa talossaan”. Hän toi tiedostamattoman tietoisuuteemme. Lainaan häntä: ”Mitä ihmisen toisessa psyykessä, siinä tiedostamattomassa, tapahtuu, mikä synnyttää nämä sairaudet ja miten voimme koskaan ymmärtää ihmisten käyttäytymistä, ellemme mene tuolle kielletylle mantereelle ja piirrä karttaa sen sisällöstä”?
Freud perusti yksityisvastaanoton 30-vuotiaana ja alkoi kartoittaa tätä kiellettyä manteretta. Hän oli aloittanut uransa neurologian parissa, mutta kiinnostui ihmisen mielen oudoista ja selittämättömistä oireista, kun elimellinen vika oli suljettu pois. Hypnoosia käytettiin kummallisiin oireisiin. Freud oli huono hypnotisoija ja hylkäsi menetelmän. Oli käynyt ilmi, etteivät hypnoosilla saadut tulokset olleet kestäviä.
Freud alkoi käyttää hoidoissaan vapaan assosioinnin menetelmää, mikä oli hitaampi pääsy tiedostamattomalle alueelle. Mutta potilas voi muistaa ja olla tietoinen siitä, mitä on puhunut. Freud päätteli, että makuuasento auttoi potilasta vapautumaan lisää, eikä analysoijan näkeminen sotkenut häntä. Psykoanalyysin puitteet oli luotu.
Koska tiedostamaton oli kiellettyä manteretta, sinne pääsy kohtasi esteitä. Freud oivalsi esteen olevan vastarintaa. Kipeät, kielletyt ja hävettävät muistot ja kokemukset oli torjuttu pois mielestä. Potilas tarvitsi aikaa, että turvallisuus ja luottamus voisivat syntyä. Tarvittiin riittävän tiiviit tapaamiskerrat. Se mahdollisti myös erityislaatuisen potilas-lääkärisuhteen kehittymisen. Kielletyt toiveet ja halut voivat siirtyä tähän suhteeseen. Freud löysi tunteensiirron eli transferenssin. Menneisyyden traumat voivat nousta haudastaan ja elää analyysisuhteessa. Freud ymmärsi myös, että transferenssitulkintoja oli mahdollista tehdä vain, jos lääkäri työsti niitä neutraaliutensa säilyttäen.
Freudin ajatuksia oli, että varhainen trauma leimahtaakseen eloon nykyhetkessä tarvitsee tunteensiirron apukokemuksena. Alkuperäinen trauma voi avautua sitä reittiä pitkin. Freudin sanoin: ”Ilmentymä on tänään, mutta syy on eilisessä”.
Psykoanalyysin pääperiaate on aina ollut ja on tehdä tiedostamatonta tietoiseksi, auttaa ihmistä tuntemaan ja tulemaan toimeen myös tämän suuren tuntemattoman kanssa. Ihmismielen tietoista osaa on kuvattu jäävuoren huippuna ja tiedostamatonta sitä paljon suurempaa osaa, mikä jää pinnan alle. Tiedämme historiasta, miten kohtalokasta voi olla törmätä tähän osaan jäävuorta. On selvää, että tieto tuntemattomasta osasta itsessämme on loukkaava. Freud sai osakseen ankaraa vastustusta. Samaa vastustusta löytyy vielä nykyaikanakin.
Psykoanalyysi tänään
Psykoanalyysi on levinnyt n. 50 maahan. Psykoanalyytikkoja oli vuonna 2006 ilmestyneen Rosterin mukaan 11 000. Kasvua on vuosittain 200. Sen mukaan tällä hetkellä lukumäärä olisi n. 13400 ja n. 40000 ihmistä analyysissa, jos jokainen analyytikko hoitaisi 3-4 potilasta. Suomessa psykoanalyytikoita on 218. Suomen psykoanalyyttinen yhdistys on ollut voimissaan yli 50 vuotta. Psykoanalyysi ei ole homehtumassa historian hämäryyteen, vaan elää ja voi hyvin. Historia on vahvistanut elinkelpoisen.
On selvää, että Freudin aikainen teoria on tarkentunut, kehittynyt ja muuttunut monilta osin. Freud totesi jättävänsä keskeneräisiksi jääneitä osia jälkimaailman selvitettäväksi. Teorian eri haarat ovat kehittyneet syvyyssuuntaan. Niitä ovat mm. teoria itsen kokemusmaailmasta, teoria tytön ja naisen kehityksestä, teoriat varhaisimmista kehitysvaiheista, teoria yhden ihmisen merkityksestä varhaiskehitykselle sekä teoria nuoruusiän kehityksestä. Freudin oivallukset ja hänen luomansa teorian runko on pysynyt psykoanalyysin ja kaiken psykoanalyyttisen tiedon perustalla.
1950-luvulla ja edelleen tänään tunteet kahdenkeskeisessä suhteessa, empatia ja vastatunteet ovat vallanneet alaa analyysin käytännössä; ymmärryksen ohella myös kokemuksen merkitys; samoin käsitys analyytikosta uutena kehitysobjektina. Tämä tarkoittaa sitä, että analyytikko on henkilö, joka suhtautuu tutkittavaan toisella tavalla kuin kukaan aikaisemmin. Psykoanalyyttinen suhde voi näin luoda sellaista uutta, mitä ei ole ennen koettu.
Psykoanalyytikko on ammattinsa tunteva ihminen, joka on vuosikausia käynyt omassa psykoanalyysissaan, omassa koulutuksessaan sekä saanut ohjausta käytännön työhönsä. Hänellä on henkilökohtainen tuntuma siihen, mikä auttaa. Näihin nojaten hän voi toimia mahdollisimman neutraalisti, mikä tarkoittaa sitä, että hän ei sotke analysoitavan vapautta tiedoilla omasta henkilöstään. Hän ei yritä viedä analyysia omaan suuntaansa eikä manipuloi. Tila on analysoitavan oma.
Analysoitava ei näe analyytikkoaan, niinpä hän ei saa tämän ilmeistä kantoapua suuntaan eikä toiseen. Analysoitava on vapaa puhumaan asioista, mistä hän ei ole koskaan kenellekään puhunut. Se auttaa transferenssin syntymisessä eli menneiden suhteiden palautumisessa mieleen. Analyytikon itsetuntemusta tarvitaan, että hän voi erottaa, mikä tunnesuhde elävöityy menneen pohjalta ja miten se vaikuttaa nykyhetken käyttäytymiseen ja mikä on taas aivan jotakin muuta. Kuultuaan tarpeeksi paljon analyytikko voi osoittaa näkemyksensä. Jos analysoitava kokee sen oikeaksi, analyytikko voi edetä tulkitsemaan yhteyksiä laajemminkin kaiken puhutun perusteella. Tutkittava saa kokemuksensa kautta uutta ymmärrystä itseensä, ristiriitoihinsa ja traumaattisiin suhteisiinsa. Hän on tässä prosessissa kuitenkin se, joka viime kädessä sanoo, tuntuiko tulkinta oikealta. Oikeaan osuvan tulkinnan tietää yleensä siitä, että se koskettaa molempia sekä nostaa esiin uusia muistoja.
Psykoanalyysin päämäärä ei ole muuttaa ihmistä. Usein käy kuitenkin niin, että muuttumista vain tapahtuu. Oman itsen voi nähdä uusin silmin ja se muuttaa käyttäytymistä. Ohjeet ja neuvomiset ovat poissuljettuja analyytikon taholta. Ei ole mitään ohjelmaa, ei ennalta määrättyä kaaviota, puheenaiheita, ei tehtäviä. Tutkittava kertoo menneisyydestään nykyhetken valossa. Analyytikko eläytyy, antautuu mukaan tähän prosessiin vastatunteillaan ja omalla ammattitaidollaan niin, että hän voi samaistua analysoitavan tilanteeseen. Kuultuaan tarpeeksi paljon hän kertoo, mitä on ymmärtänyt. Hän tekee tarkentavia kysymyksiä ja myös tulkitsee. Hänen näkemyksensä ovat ehdollisia. Ne eivät ole kiveen piirrettyjä. Analysoitava on edelleen se, joka tuntee sisimmässään, osuivatko analyytikon puheet kohdalleen.
Traumaattiset kokemukset ja niiden aiheuttamat oireet, ristiriidat ja epäonnistumiset hajoittavat tunne-elämää. Menneet väärinymmärrykset, väärinkäsitykset voivat oieta saadessaan uutta näkökulmaa. Kauas torjutut ja unohdetut tunnemuistot saavat vapaan tilaisuuden nousta esiin, löytää uusia yhteyksiä ja selityksiä. Sanoiksi puetuksi tulee se, mille ei kenties koskaan ole löytynyt sanoja ja ilmaisua. Mikä tuntui hyvältä tai pahalta, hyvin henkilökohtaiselta tai kaukaa haetulta, hävettävältä, lapselliselta, mitättömältä, sen kokeminen ei pudottanutkaan taivasta niskaan.
Pelkkä tietäminen tai ymmärtäminen eivät vielä ole tiedostamista. Niiden rinnalle tarvitaan elämyksellinen kokemus. Me tiedämme, miten avutonta on pelkkä tietäminen, tunteet kaatavat sen helposti. Mutta kun trauma tai ristiriita on ensin eletty sen herättämine tunteineen psykoanalyysissa, työstetty sitä, kärki voi katketa ja olo helpottua. Oireet eivät hallitse enää, analysoitava hallitsee ne paremmin. Psykoanalyysi pitää sisällään myös sen, että uudet oivallukset ja niiden aiheuttama sisäinen muutos, niin helpottavaa kuin se voi ollakin, tietää surua ja luopumista menneestä ja siitä kivusta, miten tähän asti on elänyt ja minkä nyt voi nähdä uudella tavalla. Kun psykoanalyysi on tiivistä, 4 kertaa viikossa, se alkaa vaikuttaa ja tehdä tehtäväänsä analysoitavan mielessä enenevässä määrin. Hän alkaa tehdä analyysia omassa mielessään ja omin päin.
Miksi juuri psykoanalyysi?
Meitä ihmisiä on moneksi. Joku voisi kysyä, miksi nähdä niin suuri vaiva ja tuhlata rahaa ja aikaa niin paljon siihen, mitä psykoanalyysi edellyttää. Sitä sopiikin kysyä. On niitä, jotka ovat kiinnostuneita tutkimisesta, perusjuurille menemisestä. Kun vastaan tulee jotakin outoa itsessä, mille ei löydy selitystä; kärsimys, oire, ahdistus, masennus, sen haluaa selvittää. Toiset taas eivät ole kiinnostuneita siitä. Joillekuille taas muitten antamat vastaukset eivät riitä. He haluavat selvittää oman itsensä ja oireidensa tarinan perusteellisesti. Kun aikaa on riittävästi, muutoksen pysymiseen voi uskoa paremmin. Tunteet ja joskus oireetkin ovat kehräytyneet vuosikymmeniä, ihan vähällä niistä ei ota selvää. Autonomian vahvistaminen omien asioiden suhteen on tärkeää. Ammatti-ihminen voi haluta lähteä analyysiin oppiakseen ensin tuntemaan itsensä ja ihmisluonnon mutkikkuuden, ennen kuin lähtee muita hoitamaan.
Kun näkee paljon vaivaa, satsaa rahaa ja aikaa, eihän se voi olla vaikuttamatta. Mitä enemmän sijoittaa johonkin, sitä enemmän sillä on merkitystä ja sitä enemmän siltä voi odottaa. Kaikille analyysi ei sovi, koska se on niin sitovaa ja kallista. Eivätkä kaikki ihmiset halua ymmärtää mennyttään ja sen vaikutuksia nykyhetkeen. Eikä psykoanalyysi pysty vastaamaan mahdottomiin odotuksiin. Siksi hoidon alussa tehdään haastattelu, missä molemmat osapuolet tunnustelevat, voisiko analyysista olla hyötyä ja onnistuisiko yhteistyö.
Psykoanalyysi auttaa ihmistä saamaan tiedostamattomat ristiriitansa omille harteilleen ja sitä myöten mahdollisuuden niiden parempaan hallintaan. Kun esteitä kasvun tieltä on poistunut, ihminen saa omat voimavaransa ja kykynsä paremmin käyttöönsä. Ne eivät enää kulu oireiden välttelyssä. Kun ihminen tietää paremmin omat hyvät ja huonot puolensa, hän on armollisempi myös muita ihmisiä kohtaan. Hän on empaattisuudessaan sosiaalisempi. Empaattista ihmistä on helppo lähestyä ja lopulta tykätä.
Psykoanalyysi Pohjois-Suomessa
Pari koulutusanalyytikkoa oli käynyt Oulussa, mutta lähtenyt takaisin etelään melko pian. Siemenen he kuitenkin jättivät. Koulutusanalyytikot Vilja Ja Tor-Björn Hägglund tulivat jäädäkseen. Mutkien kautta syntyi Psykoterapiasäätiö Monasteri, jonka tarkoituksena on järjestää psykoterapiakoulutusta lasten, nuorten ja aikuisten kanssa työskenteleville ja missä psykoanalyytikot ja psykoterapeutit työskentelevät rinnakkain.
Vanhan kansan viisaus ja kansanrunous olivat Hägglundien sydäntä lähellä. He myös toivat oman erityisen lisänsä nuoruusiän psykoanalyysiin, tytön sisätilan kehitykseen, vanhuuden psykologiaan, rakkauden olemukseen, suruun, luovuuteen sekä sosiaaliseen luovuuteen. Erityisesti Tor-Björn Hägglundin kirjallinen tuotanto on mittava unohtamatta hänen kolumnejaan sanomalehti Kalevaan vuosikymmenen ajan. Niissä hän teki psykoanalyyttista ajattelua tunnetuksi kansankielellä.
Vilja ja Tor- Björn Hägglundin asettuminen pohjoiseen antoi monelle kiinnostuneelle ihmiselle mahdollisuuden omaan psykoanalyysiin ja se myös mahdollisti kouluttautumisen analyytikoksi. Se mahdollisuus on edelleen voimissaan. Monasterin piiristä on kasvanut omia koulutuspsykoanalyytikoita, jotka vuorostaan antavat monille mahdollisuuden hankkiutua analyytikkokoulutukseen Helsinkiin. Psykoanalyysin tulevaisuus on turvattuna pohjoisen perukoilla.
Hägglundin pariskunta tutustutti meidät seminaareissaan Winnicottin teoreettisiin näkemyksiin, mitkä alkoivat tuntua omaksumisen arvoisilta monen pohjoissuomalaisen analyytikon ja terapeutin mielessä.Winnicott oli englantilainen psykoanalyytikko ja lastenlääkäri, joka 40 vuoden aikana tutki n. 60 000 äiti-lapsiparia. Hänen elämäntyönsä keskukseksi jäikin äiti-lapsisuhde sekä ympäristön merkitys kehittyvän ihmisen sisäiseen maailmaan. Hänen pyrkimyksenään oli ymmärtää lasta vanhempineen kokonaisuutena. Koko hänen tuotantonsa käsittelee varhaista tunne-elämää. Hänen painopisteenään oli toisen ihmisen merkitys kehitykselle. Suhteessa toiseen ihmiseen voimme ymmärtää itseämme. Psykoanalyytikkona toimiessaan hän löysi syvät regressiiviset ilmiöt, mitkä auttavat ymmärtämään varhaisvaiheiden jäänteitä aikuisen potilaan hoidossa. Ja päinvastoin: aikuispotilaan syvä regressio näytti hänelle vastaavia ilmiöitä, mitä hän näki vastaanotollaan vauvassa tapahtuvan. Valtaisan kokemuksensa sekä lastenlääkärinä että psykoanalyytikkona hän integroi hyvin luovalla ja omaperäisellä tavallaan ihmismielen varhaisuudesta ja syvyydestä kertovaksi teoriaksi.
Psykoanalyysin teoriaan ja käytäntöön hän hyvin omaperäisenä ajattelijana on jättänyt merkittävän sormenjälkensä. Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen alulle saattamiseen hänellä oli myös merkittävä osuutensa. Hän kehitti oman originaalin teoriansa elämän varhaisimmista vaiheista, mikä on saavuttanut vastakaikua kautta koko psykoanalyysin maailman. Monet hänen käsitteensä ovat levinneet ja ovat edelleen käytössä erityisesti lasten kanssa työskentelevissä ammattipiireissä.
”Ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin pikkuvauva yksinään, aina takana on myös hänestä huolehtinut ympäristö ja hoiva, transitionaali-ilmiö ja –objekti, tosi-itse ja valeminä, riittävän hyvä hoiva jne. Winnicottille luovuus oli alkuperäistä. Fantasiat syntyivät ensiksi, sitten vasta tieto. Rakkaus ja aggressio olivat alussa yhteen kietoutunutta möykkyä. Freudin käsitys kahdesta vietistä, kuolemanvietistä ja libidosta, patologisoi hänen mielestään koko kehityksen. Winnicott toi kyllä selvästi ilmi, että Freudin luoma teoria on hänenkin analyyttisen ajattelunsa koti, mistä hän toki lähti kokeilemaan omia siipiänsä omine näkemyksineen.
Transitionaali-ilmiö on ehkä kuuluisin Winnicottin käsitteistä. Se onkin levinnyt kulovalkean tavoin yleiseen käsitteistöön. Winnicott näki vastaanotollaan, miten vauvat poikkeuksetta puristivat sylissään jotakin pehmeää lelua tai rättiä. Se oli hänen siirtymäkohteensa eli transitionaaliobjektinsa. Se tarkoittaa, lelu edustaa lapselle äidin lämpöä ja hoivaa. Se korvaa äitiä. Hän siirtää nämä tunteensa johonkin pehmeään kohteeseen. Lapsi on nyt riippumattomampi äidistä ja voi kuvitella lelunsa kanssa omiansa. Se on näin hänen ensimmäinen luovuutensa tuote, ensimmäinen oma luomus itsenäistymisen tiellä. Se auttaa eroahdistuksessa ja on turvana viettihyökkäyksissä. Se on jotakin, mitä voi riepotella ja rakastaa. Sille ei käy kuinkaan kovankaan kohtelun jälkeen. Se on turvasatama, minne paeta, jos väsyy arjen haasteisiin.
Lindstedt löysi luovuutensa analyysissa ja hänestä tuli kirjailija. Analyysi on yksi keino vapautua estoista ja esteistä, mitä luovuuden tiellä on.
Tärkeintä Winnicottin teoriassa on, että analysoitava voisi löytää oman sisäisen maailmansa, oman todellisen itsensä, alkuperäisyytensä ja luovuutensa. Ja että hän voisi hyväksyä sen, että hänessä on myös primitiivinen ja kommunikoimaton alue vain omaa itseä varten.
Raija Pohjamon ajatuksia Cafe Freud -työryhmän kysymyksiin:
Kaivellaanko analyysissa vain?
Ei suinkaan. Oikeastaan kaikki kokemukset ja tunteet, mitä analyysitunti sisältää voidaan nähdä suhteessa nykyhetkeen. Nykyhetken kokemukset ja reagointitapa voidaan nähdä myös menneisyyden valossa, jolloin se auttaa ymmärtämään sekä oireiden syntyhistoriaa että lisäämään itseymmärrystä syvyyssuuntaan.
Onko aina vanhempien vika?
Taas voin sanoa, että ei suinkaan. Oikeastaan päinvastoin. Ihmistä ei auta se, että hän löytää syyt ulkopuolisista. Eihän sellainen tulos häntä auta. Analyysissa kyllä käydään läpi kaikki ne kokemukset, missä vaikka vanhemmat aiheuttivat traumoja. Niissä tunteissa, mitä se aiheutti, ollaan ja puhutaan riittävän kauan. Kenties jotakin samantapaista siirtyy analyysisuhteeseen. Silloin se tulee nykyhetkeen käsiteltäväksi. Analyytikkoaan potilas voi vihata ja myös rakastaa turvallisesti. Tämä kestää. Vähitellen viha menettää kärkensä, vanhempiakin kohtaan. Heitä voi ajatella myötätuntoisemmin. Vanhempien vian näkee, mutta näkee myös oman osuutensa. Kukaan ei ole täydellinen. Aina itseä vahvistaa se, että löytää myös omat vikansa. Se tekee myötätuntoisemmaksi toisia kohtaan. Vihan tunteen rinnalle voi löytää ymmärryksen myötä empaattisempaa tapaa katsoa asioita.
Kiintymyssuhdeteoria, mikä ero ps. analyytisen teorian ja sen välillä?
En tunne kiintymyssuhdeteoriaa juurikaan. Se on Bowlbyn kehittämä teoria, mikä nojaa paljolti etologiaan ja ottaa malliksi eläinten leimautumisen emoonsa. Bowlby katsoo kiintymismallin olevan sekundaarisen vietin. Ihmisen kiintymysmalleja ja -objektia tarkastellaan ja sen vaikutusta ihmisen kehitykseen. Huomio on paljolti kiintymyksen tarpeessa ja sen kohteessa. Ne ovat viettikehityksen sisältämien konfliktien ja niistä syntyvien ristiriitojen rinnalla. Ihmistä autetaan ymmärtämään itseään ja kohtaloaan siinä, millaiset mallit olivat hänen kiintymysobjekteillaan.
Minä ajattelen, että lopullista ratkaisua ihminen ei tämän teorian mukaan löydä omalle autonomialleen. Osa jää objektin harteille.
Lopuksi lainaus Tor-Björn Hägglundilta: ”…käytettäessä tiedostamista kokonaistamisen eli integraation välineenä se johtaa ensi sijaisesti psyyken sisäisiin muutoksiin ja vasta toissijaisesti muutoksiin henkilön käyttäytymisessä sisäisen kasvun myötä.”
Raija Pohjamo
kirjoittaja on psykologi, psykoanalyytikko ja kirjailija
Alustus on pidetty ti 2.4.2019 ensimmäisessä Cafe Freud – Freudin völijysä -tilaisuudessa.