Brittiläinen psykoanalyytikko Donald Winnicott kuvaa nuoruusikää artikkelissaan ”Struggling through the doldrums”. Hän kiinnittää huomiota nuoruusiän ristiriitaisiin tunteisiin ja kokemuksiin ja siihen, miten nuoruuden tuskaisuuteen auttaa usein aika – sekä aikuisten kärsivällisyys ja ymmärtäväisyys. Kirjoituksen luettuani mietin, että tosiaan: nuoruusikä on alakuloa, toivottomuutta, ihanaa aikaa ja kaikenlaista ähellystä tyvenessä*.
*Engl. doldrums = tyvenvyöhyke päiväntasaajan seuduilla, alakuloisuus, lamakausi. (Wuolle 1975,132)
Kerron nyt tilanteesta, jossa nämä asiat heräsivät eloon. Tyttäreni oli ostanut optimistijollan. Nimikin siis kertoo, että mukana oli toivoa. Minä halusin purjehduskokemuksen. Jolla nostettiin peräkärryyn, kuljetettiin läheiseen venesatamaan ja laskettiin veteen. Jollan käyttöä opasti kokenut purjehtija. Hän esitteli puomin käyttöä. Sitä liikuttelemalla saadaan purje täyttymään ja jolla aalloille liikkumaan. Totesin että helpolta näyttää ja istahdin jollaan. Vastarannalla näkyi kiinnostavan näköinen saari. Ehkä pääsisin sinne? Minut tuupattiin matkaan.
Hankaluudet alkoivat heti. Jollan pohja oli märkä ja housut kastuivat. Sitten tajusin kauhukseni, että en oikeasti ymmärtänyt ollenkaan miten puomia pitää käyttää, jotta tuuli tarttuu purjeeseen. Pujottelin itseäni puomin alta päästäkseni jollassa puolelta toiselle purjetta liikuttamaan. Se oli paitsi typerää, myös hankalaa. Tila kävi ahtaaksi ja jalat ja kädet tuntuivat olevan liian pitkät pieneen jollaan. Mukana oli mela, joten yritin meloa. Mutta tasapohjainen jolla vain pyöri ympyrää ja virtaus vei minua yhä kauemmas ulappaa kohti. Kiinnostava saari näytti pakenevan ja laivaväylä lähestyi. Olin aaltojen armoilla: en osannut täyttää purjetta tuulella. En hallinnut jollaa, en pystynyt etenemään. Ähelsin. Tyvenessä.
Opastaja ja muut mukana olleet seurasivat menoani laiturilta, ja huutelivat ohjeita. En ymmärtänyt niistäkään mitään, ärsyynnyin vain. Heidän ilmeensä alkoivat näyttää jo kovin huolestuneilta, kun vihdoin sain otteen melasta ja jotenkin liikuteltua itseni ja alukseni lähemmäs rantaa ja lähtölaituria. Perille päästyä oli märkä ja typertynyt olo.
Kertaus on opintojen äiti
Jollan kanssa saikatessa koin menneisyydestä tuttuja asioita. Asioita omasta ajallisesti kaukaisesta nuoruusiästäni. Koin nuoruuteen kuuluvan omnipotenssin: pystyn kyllä purjehtimaan ja vesi kantaa – no ainakin minut! Koin ruumiissani niin osaamattomuuden kivun kuin epämukavuuden: kolautin pääni ja kastuin.
Koin tietämättömyyden häpeän, kun en ymmärtänyt mitä tehdä. Koin tyhmyyttä, kun
yritin ajatella miten toimia, mutta en pystynyt. Jumitti. Laiturin apua tarjoavat ihmiset olivat hyväntahtoisia, mutta silti neuvot saivat minut tuntemaan itseni entistäkin avuttomammaksi ja huonommaksi ja ärsyynnyin.
Paluumatkani laiturille sujui jotenkuten, kun vähitellen opin käyttämään melaa. Oli luovuttava haaveesta saapua satamaan purje pulleana jollaa taitavasti käytellen. Piti palata haaveista maan pinnalle, tai paremminkin jollan pohjalle ja tartuttava melaan: siihen ainoaan toimintaan, joka tilanteessa minulle oli mahdollinen käyttää ja käsittää.
Nuoruusikäisen on lähdettävä liikkeelle
Nuoruusikäisen kasvava ja muuttuva ruumis on realiteetti, joka tuuppaa häntä kohti aikuisuutta. Nuoren on lähdettävä liikkeelle tuntemusten, halujen ja haaveiden pyörteessä. Tärkeää on oma liike, kohti jotakin. Se liike ei useinkaan ole jäsentynyttä toimintaa vaan ennemminkin pyrkimystä. Jotta pyrkimys kehittyy toiminnaksi, tarvitaan myös ”laiturilta” annettua ohjausta. Nuoruusikäisen aivojen toiminnassa korostuu reaktiivisuus ja taisteluvalmius, jota hän kehityksen ja ymmärtäväisen tuen avulla oppii säätelemään. Kehityksen kuluessa purskahteleva ruumiillinen voima muuttuu kyvykkyydeksi käyttää omaa kehoa joustavasti ja taloudellisesti. Herkästi syttyvät ideat harjoittuvat luovaksi ajattelutaidoksi.
Puberteetti herättää sisäiset kokemukset lapsuuden varhaisemmista vaiheista. Varhaisnuori kuohahtelee ja koheltaa. Hänen elämänpiirinsä on kuitenkin vielä suojattu ja kannatteleva, joten yleensä pahimmilta kolhuilta vältytään. Mutta kun jolla etenee kauemmas rannasta joutuu nuori löytämään omat tapansa edetä. Ruumiin sukupuolinen kehitys vie aikuisuutta kohti. Vähitellen nuori ottaa haltuunsa huolenpidon omasta ruumiistaan. Seksuaalisuus on voimissaan, vaikka vielä monin tavoin haparoivaa. Mitä tehdä tämän kaiken kanssa? Voi olla vaikea vapauttaa itsensä vanhemmista, voi olla vaikea sovitella seksuaalisuutta omaan käsitykseen itsestä. Helpottaa paljon, jos nuori löytää oman ihmisen, jonka kanssa tuntea tunteita ja johon kohdistaa tunteita. Löytää jonkun, josta huolehtia, ja joka huolehtii. Joku kenestä liittää asioita itseensä. Ei ihme, että mahdollisen seurustelukumppanin etsintä täyttää nuoren mielen.
Olisipa joku, olisipa jossain
Nuorelle oman ihmisen löytäminen on tärkeää. Toisen löytäminen on myös oman omimman itsen löytämistä. Toinen ihminen on uusi objekti, jota kohti suunnataan ja jonka kanssa opetellaan itseä ja toista. Opetellaan piirtämään omat ja toisen rajat. Mutta joskus nuori jää yksin. Ei ole ketään kenen kanssa olla. Yksin ja onnettomana on vaikea kasvaa. Yksinäisellä nuorella on vaarana jäädä lapsuuden tunnelmiin odottelemaan työntöapua ulkopuolelta oman aktiivisuuden sijaan. Yksinäisyydessä ajatukset ovat usein liian suuria tai liian pieniä, turvaudutaan älyllistämiseen tai turvaudutaan tyhmäilyyn. Nuori saattaa kohdella omaa ruumistaan kuin se olisi vihattava tai pilalla. Silloin nuori tarvitsee apua, jotta hän löytäisi voimavaransa ja kykynsä löytää ratkaisuja ongelmilleen.
Rohkeimmallekin nuorelle vanhemmista irrottautuminen on vaikeaa. Saattaa joutua olemaan tyhmänrohkea, uhkarohkea, järkeä vailla. Emma Clinen kirjassa Tytöt kuvataan tätä kehitysvaihetta. Teoksen päähenkilö Evie tutustuu tai paremminkin rakastuu hippiporukkaan, joka asustaa autiolla tilalla. Hän tekee itselleen outoja ja vieraantuntuisia asioita ja seuraa niissä itseään kuin vierestä. Hän näkee kummallista ja väärää tekemistä ja osallistuu siihen oudon viileästi. Tunne vie, koska emootioiden energia ja harkintakyky ovat epäsuhdassa. Ajattelevainenkin nuori voi toimia typerästi tai tehdä huonoja ratkaisuja, jotka lopulta määrittävät hänen tulevaisuuttaan vuosiksi eteenpäin.
Nuori on jo lapsuuden kuin varhaisnuoruudenkin aikana vaiheittain erillistäytynyt vanhemmistaan ja hänellä on voimakas tarve selviytyä itse ja omalla tavallaan. Kun asiat etenevät suotuisasti ja nuoren sisäiset objektit järjestyvät uudelleen, ei paluuta lapsuuden riippuvuuden sävyttämiin vuorovaikutussuhteisiin enää ole. Kehitys kulkee aikuisuutta kohti, vaikka kyyti on vielä epävarmaa. Nuoruuden keskivaiheilla koetaan herkästi masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta ja mielialat vaihtelevat äkisti. Nuoren kyky selvitä on herkkä häiriöille: ympäristön aiheuttama stressi ja kielteinen tunneilmapiiri vaikuttavat toimintakykyyn.
Oman läheisen ihmisen löytäminen on tärkeä asia, mutta myös muita ihmisiä tarvitaan nuoren ympärille. Kavereita, omia vanhempia, opettajia, idoleita, nuorisotyöntekijöitä, isovanhempia, poliiseja. Nuoruusiän kasvu ja kehitys on uusien asioiden ottamista haltuun, se on matkimista ja se on samaistumista. Nuoruusiässä heijastetaan hankalat asiat muualle ja muihin. Toisaalta syytellään itseä kaikesta mahdollisesta. Nuoruusiän sisäinen konflikti, reaalielämän eri ihmiset ja sosiaalisten suhteiden ulottuvuudet yhdistyvät mahdollistamaan nuoruusiän kehityksen.
Takaisin aalloille
Kokenut purjehtija näytti minulle esimerkkiä miten jollalla purjehditaan. Liitin sitten itseeni idean rohkeasta purjehtijasta matkalla kohti tuntematonta. Purjehdukseni päättyi vähemmän kunniakkaaseen paluuseen lähtölaiturille. Mutta entä jos olisin lähtenyt uudelleen? Jos olisin harjoitellut oikeasti? Jos olisin ollut opissa ja käytännössä paremmin varustautunut? Nämä ovat nuoruusiän tärkeitä asioita. Nuoruusiässä kuljetaan tutusta vieraaseen. Koetaan asiat ensimmäisen kerran, toisen kerran, opitaan erehdyksistä ja ollaan mukana elämässä. Opitaan sietämään pettymyksiä, selvitään uusien tuntemusten ja tunteiden kanssa, opitaan torjumaan mielestä sietämätön ahdistus.
Nuoruusiän suuri haaste on se, miten kehittyvä mieli ja ruumiillisen kasvun nostattama energia kohtaavat ja yhdistyvät. Miten puberteetti sovittuu nuoren kokemukseen itsestä ja miten vielä haparoiva ruumis käyttelee jo lähes aikuisia voimiaan. Nuoren oma kohtalo alkaa irtautua vanhempien kohtalosta. Lapsi on aikuisen kontrollin kohteena, nyt nuorena hän haluaa kontrolloida ympäristöä. Silloin on tärkeä on ymmärtää, että omalla toiminnalla on väliä. Miten vanhemmat ja muut aikuiset – laiturin porukka – voivat nuorta tässä auttaa?
Anneli Hautala kirjoittaa: ”Genitaalisissa suhteissaan ihmiset ovat vastuussa toisilleen ja tuleville sukupolvillekin tekojensa seurauksista.” (Hautala, 2016 s.173) Kun aikuisten oma suhtautuminen ja toiminta perustuu tasa-arvoiseen ja molemminpuolisesta kanssakäymiseen ollaan jo menossa hyvään suuntaan.
Winnicott pohtii nuoruusikää: ”Miten olla nuoruusikäinen nuoruusiässä? Se vaatii suurta rohkeutta keneltä tahansa. Se ei tarkoita, että me aikuiset sanoisimme: katsokaa näitä meidän suloisia nuoruusikäisiä nuoruusiässään, kyllä meidän pitää kestää kaikki ja antaa ikkunoidenkin mennä rikki. Se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on että nuoruusikäiset haastavat meitä ja me kestämme sen osana aikuista elämää.” (Winnicott 2004, s.155)
Aikuinen arvostaa ja suhtautuu vakavasti nuoren ponnisteluille irtautua lapsuudesta ja etsiä omaa tietä. Aikuinen voi antaa tilaa silloin kun nuori riippuvuuden pelossa joutuu hylkäämään hyvää tarkoittavat neuvot. Aikuinen voi iloita kun nuori löytää rakkauden ja surra nuoren kanssa kun rakkaus loppuu. Aikuinen seuraa nuoren kulkua ystävällisellä mielellä tietäen, että kaipaus lapsuuden omnipotenssiin täyttyy niissä vaiheissa, kun nuori uskaltautuu rakastumisten onnenhetkiin kuin erojen yksinäisyyteen ja hylkäämisiin. Se täyttyy kun nuori opettelee käyttelemään puomia ja nappaamaan tuulta, se tapahtuu kun nuori räpiköi vedessä ja vaatteet kastuvat. Jos nuori näissä vaiheissaan jää elämään lapsuutensa varjossa on vastuu omasta kohtalosta hämärän peitossa. Elämän hyvä virta kannattelee, mutta ilman purjehdustaitoa jolla pyörii ympyrää.
Heli Vähätaini
kirjoittaja on kouluttajapsykoterapeutti
Lähteet:
Cline, E. (2016). Tytöt. Helsinki:Otava
Hautala, A. (2016). Viiltävä nuoruus. Helsinki:Books on Demand
Isay, R. A. (1991). The second separation stage of adolescence. Teoksessa S.I. Greenspan & G.H.Pollock (ed.), The Course of Life Vol IV.(s.453-467) Connecticut: International Universities Press
Winnicott D.W. (2004) Struggling thorough the doldrums. Teoksessa C.Winnicott, R.Shepherd, M.Davis (ed.), Deprivation and delinquency. (s.145-156) Hove, NY: Brunner-Routletge
Wuolle, A. (1975) Englantilais-Suomalainen sanakirja. Porvoo – Helsinki: WSOY
https://www.merriam-webster.com/dictionary/doldrums