
Karjakatu 18.
Keltainen talo, valkoiset ikkunanpielet, seinässä laatta, jossa teksti Psykoterapiakeskus Monasteri.

Kävelen pihalle aidan viertä. Aita odottaa maalaamistaan, siitä tulee valkoinen. Pihalla rehottavat särkyneet sydämet huolellisesti tehdyssä kukkapenkissä, takana häämöttää kasvimaa, toisella puolella marjapensaat. Ruoho on leikattu. Piharakennus on tutusti kallellaan.
Astun portaita porstuaan, vilkaisen yläkertaan johtavia uusia portaita ja avaan odotushuoneen oven. Tuuletin surisee hellan päällä. Toisessa ovessa riippuu punainen omena, toinen ovi on kutsuvasti raollaan. Nuorisovastaanotto, siinä lukee.
Vedän tummanpunaiset verhot syrjään ja menen pienempään eteiseen. Seinältä katsoo Karjakatu 18 maalauksena, vieressä ilmoitus talkoista ja vastaanottotilojen varauslista. Lastenkammari, Ruskea Sali, Pieni Kammari, Vihreä kammari, Nuorison hellahuone. Huoneilla on nimet kuin kodissa ja kalustuskin tuo mieleen lapsuuden, toisen samanlaisen talon, monta samanlaista.
Lähden kulkemaan vintin portaita kohti ja astun uusia lautaportaita pitkin yläkertaan, joka aukeaa oven avauksen jälkeen vaaleana, uutuuttaan hohtavana tilana. Tukevat pöydät ja penkit, kirjahyllyt, kangaspuut, keittiö perimmäisenä. Mietin onko missään tälläistä kokoustilaa, tälläistä hiljaisuutta ja tälläistä mahdollisuutta olla rauhassa yksin ja yhdessä yhteisen asian parissa menneen, nykyisyyden ja tulevan keskellä.

Koulutusyhteisön synty
Psykoterapeuttisen koulutusyhteisön synty on pitkällinen tapahtuma, joka alkaa yleensä vaatimattomista tavoitteista. Tarvitaan riittävän monta asiasta kiinnostunutta henkilöä ja joitakin, joilla on selkeä suunta toiminnan päämäärien suhteen. On harvinaista, että toiminta saa alkunsa ryhmästä pitkälle koulutettuja psykoterapeutteja, ja tällöin kysymyksessä on enemmänkin koulutusorganisaatio, joka jää koulutettaville vain välivaiheeksi. Oulussa ei tästä ollut kysymys. Oulussa aloitettiin lähes tyhjästä ja siinä leijuvasta odotuksesta ja kiinnostuksesta.
Oulun Psykoterapiasäätiö Monasterin monivaiheisessa kehityksessä on häämöttänyt alusta alkaen esikuvana silloisen Hampsteadin klinikan, nykyisen Anna Freud Centren toimintakuva; sellaisenaan ylivoimainen saavuttaa, mutta ihanteeksi sopiva pienenkin Pohjolan kaupungin tavoitteille. Tor-Björn ja Vilja Hägglund hahmottivat jo varhain monitasoisen koulutuksen edut ja ennen kaikkea yhteistyön merkityksen eritasoisen koulutuksen saaneiden ihmisten välillä.
Vieraillessaan Lontoossa he oppivat varomaan sulautumista valmiisiin instituutioihin, ennen kaikkea psykiatriaan, jonka tavoitteet olivat muualla. Sulautuminen olisi pirstonut psykoterapian identiteetin ja johtanut hoitopäämääriin, jossa psykoterapeuttiset ainekset olisivat olleet vähäiset. Oli kuljettava itsellistä tietä kohti kokonaisvaltaista psykoterapeutti-identiteettiä.

Teksti kirjasta Talo Metsässä, Psykoterapiakeskus Monasteri 10 vuotta, Gummerus Kirjapaino OY, Jyväskylä 1994