Hiili rahisee paperia vasten. Paperin karheus saa aikaan vaimean soinnittoman äänen suorissa, nopeissa vedoissa ja hidastuvissa kaarissa. Välillä hiili kirskahtaa, mureneekin käden tehdessä terävän vedon ja vaimenee lopulta pehmeisiin hipsutuksiin. Potilaani istuu kumartuneena työnsä äärellä täysin keskittyneenä kuvan tekemiseen kasvoillaan raukea ilme, silmät puoliraollaan. Käsi kaartuu paperin yllä ja sormet pehmentävät hiilenmustia viivoja. Katselen hiljaa hänen työskentelyään ja hän tietää minun olevan siinä, lähellä, olemassa, näkemässä, läsnä, häntä varten. Aika ja paikka tuntuvat katoavan jonnekin. Tässä tilassa tapahtuu paljon sanoittamatonta potilaan ja kuvan välillä, samoin minun, potilaan ja hänen kuvansa välillä.
Olen saanut psykoanalyyttisen kuvataideterapeutti-, psykoterapeutti- ja kuvataidepsykoterapeutti koulutuksen. Erona kuvataideterapeutin ja kuvataidepsykoterapeutin työssä on paitsi koulutustaso myös toisenlaiset tavoitteet. Kuvataideterapiassa korostuu taiteellinen ilmaisu, jonka tavoitteena on edesauttaa asiakkaan/potilaan luovuutta ja siten edistää psyykkistä hyvinvointia kun taas kuvataidepsykoterapiassa kuvan tekemisellä pyritään tunnistamaan tiedostamattomampia puolia itsessä ja siten lisäämään syvemmän tason itsetuntemusta. Työskentelen kuvataidepsykoterapeuttina psykoanalyyttisessa viitekehyksessä ja tältä pohjalta kuvailen millaista työskentely käytännössä on.
Kuvataidepsykoterapia on psykoterapian erityismuoto, jossa vuorovaikutus tapahtuu yhdistämällä kuvallinen ja sanallinen ilmaisu. Mielikuvat saavat visuaalisen konkreettisen hahmon kuvataiteen menetelmällä. Kuvataidepsykoterapiassa tutkitaan sekä kuvallisen itseilmaisun prosessia että kuvallista tuotosta, niihin liittyviä tunteita, muistoja ja ajatuksia. Kuvallinen työskentely psykoanalyyttisessa kuvataidepsykoterapiassa täyttää kaikki psykoanalyyttisen psykoterapian keskeiset periaatteet. Kuvan tutkimisella kuvataidepsykoterapiassa ja unen tutkimisella psykoanalyyttisessa psykoterapiassa on monia yhtäläisyyksiä. Unet ja mielikuvamme ovat kuvallisia. Piilotajuisena vaikuttava mielen kerros löytää ilmiasunsa unissa, jotka koetaan samalla tavalla perättäisinä kuvina kuin sarjakuvan tapahtumat. Tehdessään kuvaa kuvataidepsykoterapiassa, potilas antaa itselleen mahdollisuuden tehdä näkyväksi mielensisäistä ja tutkia sitä terapeutin kanssa. Kuvataidepsykoterapiaan voi hakeutua omasta mielenkiinnosta tai valveutuneen psykiatrin lähetteellä. Kuvataiteellinen taitavuus lähtökohtana ei ole merkittävässä asemassa vaan riittää kun on oma kiinnostus ja halu tutkia mielensisäistään kuvataiteen avulla.
Työskentelen aikuisten kanssa, joten taidevälineet, tarjolla oleva materiaali on hieman rajatumpi kuin lasten ja nuorten parissa työskentelevien kollegoiden materiaali. Laatu korvaa määrän ja kiinnitän huomiota etenkin paperin laatuun. Taidemateriaalissa on oltava sama container kuin kuvataidepsykoterapeutissakin, eli kyky sisällyttää ja kannatella. Taidemateriaalin tulee kestää potilaan tunneilmaisu niin kuin terapeutinkin. Tarjolla ovat akvarellit, guassit ja niille soveltuvat siveltimet, mustetta, hiiliä, lyijy-ja värikyniä, kuiva- ja öljypastellit ja näille materiaaleille soveltuvat erivahvuiset paperit.
Setting, eli kuvataidepsykoterapian ulkoiset puitteet ovat pitkälti samat kuin psykoanalyyttisen psykoterapiankin. Ainoastaan tunnin mitta saattaa olla hieman pidempi, jotta kuvan tekemiseen ja sen tutkimiseen on riittävästi aikaa. Kuvan tekeminen ottaa paikkansa tunnilla silloin kun se tuntuu luontevalta eli potilas voi halutessaan alkaa tekemään kuvaa samantien tunnin alussa. Kuvan tekeminen jokaisella tunnilla ei ole pakko, sillä puhumiselle on myös oltava riittävästi aikaa ja tilaa. Terapiatunnin keskustelun aiheena voivat olla myös unet, joita tutkitaan samalla tavalla kuin kuvia. Pitkissä psykoanalyyttisissa kuvataidepsykoterapioissa, joissa käyntitiheys on 2 -3 kertaa viikossa, voi olla pidempiäkin aikoja jolloin kuvaa ei synny mutta kuvan tekemiseen voidaan luontevasti tarpeen tullen palata.
Potilaan on aina saatava itse valita sellainen materiaali, jolla haluaa itseänsä ilmaista. Terapeutti ei puutu tai ohjaile sitä henkilökohtaista tapaa, jolla potilas työskentelee. Kaiken tulee saada lähteä potilaasta itsestään ilman ulkoista ohjailua tai manipulointia. Terapeutti voi korkeintaan puuttua vain opastamalla ja esittelemällä miten eri taidemateriaalit toimivat, rohkaista ja ehkä houkutellakin kokeilemaan jotain uutta, mutta potilas tekee valinnan. Potilas tekee kuvaa pöydän ääressä ja terapeutti istuu tuolissaan, katselee vähän etäämpää kuvantekoprosessia. On hyvin tärkeää, että potilas voi tulla nähdyksi terapeutin hyväksyvän katseen alla kuvan tekijänä. Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen lisäksi, mielensisäinen saa muotoa konkreettisena pysyvänä taideteoksena.
Kuvan tekemiseen tunnilla on rajallinen aika. Kuva voi jäädä joskus kesken mutta siitä nousevia tunnelmia voidaan tutkia yhdessä myöhemmin, jossain muussa kohdassa kun ne nousevat mieleen. Kun potilas saa kuvansa valmiiksi, asetumme katselemaan teosta siten, että me molemmat voimme nähdä sen. Viipyilevä katseleminen on ensiarvoisen tärkeää kuvan nostattamien tunnelmien tavoittamiseksi sekä potilaassa että terapeutissa.
Psykoanalyyttisessa psykoterapiassa transferenssin tutkimisen lisäksi kuvataidepsykoterapia nostaa esiin esteettisen transferenssin tutkimisen. Sillä tarkoitetaan tunnereaktiota, joka aktivoituu potilaassa kun hän siirtyy teoksensa katsojaksi ja terapeutissa potilaan teoksen vastaanottajana, katsojana ja kuulijana. Kuvasta tulee erillinen esteettinen objekti, johon kohdistuu transferenssitunteita niin potilaan kuin terapeutinkin taholta. On tärkeää odottaa rauhassa, millaisia tunnelmia kuva herättää, miltä sitä tuntuu katsella ja mitä potilas alkaa assosioida kuvastaan. Reverie eli unenomaisten mielenliikkeiden ja olemisen tila on tärkeää tiedostamattomien prosessien tavoittelussa. Silloin ei pidä kiirehtiä.
Kuvalla on myös oma erityinen tilakieli, spatial matrix. Puhuttu kieli on lineaarista, sanat tulevat peräkkäin mutta kuvassa voi nähdä kaikki samanaikaisesti ilman alkua, loppua tai keskivaihetta. Kuvaan samoin kuin unikuvaan tiivistyy paljon materiaalia jota voi olla vaikea kuvailla sanoilla. Silloin kun potilas voi kuvan avulla sanoittaa ja kuvailla sitä, mitä muulla keinoin olisi vaikea tavoittaa, on kyseessä embodied kuva. Se kuvaa omalla ainutlaatuisella tavalla sitä, mille ei ole sanoja ja joka ei millään muulla tavoin voisi tulla ilmaistuksi. Embodied kuvat kumpuavat syvältä tiedostamattomasta ja sisältävät sellaista tietoa, jota muulla tavalla ei vielä voi tavoittaa. Kuvataidepsykoterapiassa pyritään ohjailematta tavoittamaan tätä syvällistä sisältöä ja tutkimaan sitä yhdessä. Kaavamaiset kuvat sen sijaan esittävät tietoisesti jotain ja potilas on saattanut tehdä niitä annetusta aiheesta kuvataideterapiassa.
Psykoterapiassa ja kuvataidepsykoterapiassa terapeutin omien vastatunteiden tutkimiselle on tärkeää jättää riittävästi aikaa. Oma kuvallinen työskentely, esimerkiksi settingin jälkeen, auttaa terapeuttia saamaan ymmärrystä potilaan tunteista ja erittelemään omia vastatunteita. Olen kokenut hyödyllisenä Kaori Kitaon menetelmän jäljentää potilaan tekemää kuvaa eläytyäkseni uudelleen potilaan kokemukseen. Kuvataidepsykoterapiatyössä samoin kuin psykoterapiatyössä tiivis työnohjaus on tärkeää. Terapeutti voi tutkia omia vastatunnekuviaan työnohjauksessa ja tavoittaa syvällisempää ymmärrystä itsestään sekä potilaan ja terapeutin välisestä suhteesta.
Kuvataidepsykoterapiassa syntyvä materiaalin määrä voi olla suuri. Kuvat arkistoidaan ja säilytetään kuten potilasasiakirjat. Kuvissa on dokumentoituna koko lahjomaton terapiaprosessi sellaisenaan. Vuosien aikana syntyneitä kuvia katsellaan aika-ajoin uudelleen ja tutkitaan niiden herättämiä tunnelmia nykyhetkessä. Kuvat voivat auttaa muistamaan millaista oli siellä ja silloin ja näkemään mitä on tässä ja nyt, mistä on tultu ja mihin on päästy. Aiempia kuvia katsellessa voi syntyä uusia oivalluksia ja uusia kuvia.
Työhuoneessani on yhden syksyn ja kevään kuvat levitettyinä kuin kronologiseksi tarinaksi. Yhteistyömme potilaan kanssa on alkanut pari vuotta aiemmin. Katselemme hiljaa kuvia, annamme katseen kiertää ja viipyillä kuvissa. Potilas puhelee havainnoistaan ja toteaa, että syksyn kuvissa on usein naishahmoja mutta katselemassa eri suuntiin. Joissakin kuvissa hahmot mahtuvat osittain samaan kuvaan, välissään suuri etäisyys tai ne ovat usein selin. Potilas ihmettelee miksi hän on tehnyt niin usein juuri naisia kuviinsa ja miksi niin etäälle toisistaan tai selin. Kevään kuvissa hahmoista toinen saattaa olla pienempi, toinen isompi, kuin kaksi sisarusta tai äiti ja lapsi. Joissakin kuvissa naishahmot ovat kasvokkain ja katsovat toista kohti ja lopulta, yhdessä kuvassa käden ojennus, kurkotus kohti toista ja tarttuminen ojennettuun käteen.
”Mitä sinulla tulee tästä mieleen?”
Aino-Maija Nikula
Kirjoittaja on oululainen kuvataidepsykoterapeutti, psykoterapeutti ja taiteilija